maanantai 28. huhtikuuta 2014

Unbelievers movie - uskonnottomat


Unbelievers movie - uskonnottomat

Evoluutiobiologi Richard Dawkins ja fyysikko Lawrence Krauss dokumentissa pääosissa.

Elokuva nähtävissä nyt Yle Areenassa. (vielä yli 20 vuorokautta)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Perustuslain 76. pykälä pois

Kuva: Ilmainen kuvapankki

Perustuslain 76. pykälä ehdotetaan poistettavaksi uudessa kansalaisaloitteessa "Kirkkoa koskevan pykälän poistaminen perustuslaista"

Aloitteen sisältö on kokonaisuudessaan:
"Ehdotamme, että kirkkoa koskeva pykälä 76 poistetaan perustuslaista."

Hieman lisätietoa aloitteesta löytyy tästä kirjoituksesta.


maanantai 9. joulukuuta 2013

Eroakirkosta.fi-palvelu 10 vuotta

Kuva: Ilmainen kuvapankki - kirkosta eroaminen

Eroakirkosta.fi-palvelu täytti 10 vuotta.

"Eroakirkosta.fi-palvelu on toiminut kymmenen vuotta, ja niiden aikana evankelis-luterilaisesta kirkosta on eronnut sivuston kautta lähes 400 000 kirkon jäsentä. Tämä on aiheuttanut kumulatiivisesti lähes puolen miljardin euron veromenetykset evankelis-luterilaiselle kirkolle tähän mennessä."

Kuva: eroakirkosta.fi tilastot
Kirkosta eroaminen on tähän mennessä ollut erityisen suosittua vuoden 2010 lokakuussa Homoilta-ohjelman jälkeen. Homoilta oli Ajankohtaisen kakkosen järjestämä teema- sekä keskusteluohjelma homoseksuaalien yhteiskunnallisista oikeuksista.

Tänä vuonna kirkosta on eronnut jo hieman yli 40 000 ihmistä.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Uskonnottomien määrä Suomessa


Uskonnottomien määrä Suomessa kasvaa vauhdilla. 1950-luvulla uskonnottomien määrä (uskonnollisiin seurakuntiin kuulumattomat) oli vain 113 000. Tällä hetkellä määrä on noin 1,2 miljoonaa ja kasvua on ollut jopa yli 50 000 vuosittain.

Vuodesta 2009 vuoteen 2010 kasvua on noin 85 000.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kirkosta eroaminen - määrät

Kirkosta eronneiden määrät vuosina 2000 - 2012.

Vuonna 2000 eronneita oli 13 600, vuonna 2010 hieman yli 83 000.

Kirkosta eroaminen vuonna 2013

Eroakirkosta.fi-tiedote 23.09.2013 kertoo että kirkosta eronnut 30 000 jäsentä tänä vuonna:

Evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen on ollut erittäin vilkasta tämän vuoden aikana. 30 000:n kirkosta eroajan raja rikkoutui tänään. Viime vuonna vastaavaan päivään mennessä oli eronnut kirkosta vähän alle 19 000 kirkon jäsentä, eli kasvu on yli 10 000 kirkosta eronnutta. Tilastotietoa kirkosta eroamisen kehityksestä löytyy sivulta http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/.


maanantai 29. heinäkuuta 2013

Erotilasto 2006 - 2013

(kuvan saa suuremmaksi)

Kuvassa eroakirkosta.fi-palvelun erotilasto, jossa näkyy koko tämän hetken saatavilla oleva tilasto. Korkeimmat piikit voidaan lukea Päivi Räsäsen ansioksi, useimmat muut piikit ovat vuodenvaihteen eroruuhkaa.

(kuvan saa suuremmaksi)
Samalta aikajaksolta kuvaaja, jossa kertymä eronneiden määrästä. Yhteensä palvelua on käyttänyt yli 326 000 eroajaa. 2010 vuoden poikkeama tilastossa erottuu selvästi kuviossa.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Päivi Räsänen aiheuttaa kirkosta eromista


Päivi Räsänen: Raamattu lain yläpuolella
Poliisiministeri rohkaisi toimimaan vastoin lakia.
Sisäministeri Päivi Räsänen asettaa Jumalan lain yläpuolelle.
Kansanlähetyspäivillä pitämässään puheessa Räsänen antoi ymmärtää, että uskonnolliset kirjoitukset voivat ohittaa maallisen lain.

Ylläolevien tekstien näkyminen uutissa on saanut eroakirkosta.fi-palvelun käytön moninkertaistumaan tänään.

Kuvalähde www.eroakirkosta.fi

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kirkkoon kuuluvat 2000 - 2011

Kirkkoon kuuluvien osuus Suomessa vuosina 2000 - 2011. Prosenttiosuus on laskenut tuona aikana noin 85 prosentista 77,2 prosenttiin.

Wikipediasta:
"Suurien seurakuntayhtymien kokous arvioi vuoden 2009 kokouksessa kirkon jäsenmäärän laskevan nykykehityksellä 64,5 % tasolle seuraavan 20 vuoden aikana ja Helsingin seurakuntayhtymän jäsenmäärän laskevan alle 50 % seuraavan kymmenen vuoden aikana."
Pääkaupunkiseudulta saattaa lähivuosina löytyä alueita, joilla vähemmistö kuuluu kirkkoon.